Lomaseudun yhteisötaideteokset

Lomaseudulla Sydän-Suomessa voit inspiroitua vierailemalla sydämellisissä kylissä ja taajamissa – luovissa yhteisöissä. Viime vuosina paikalliset asukkaat ovat ahkeroineet alueelle useita ilahduttavia yhteisötaideteoksia. Teokset kertovat tarinoita yhteisönsä aidolla, omalla äänellä ja kuvastavat kylien vahvaa identiteettiä ja ihmisten luovuutta sekä kykyä puhaltaa yhteen hiileen.

Tuhansien Laulujen Joutsen, Niinilahden kylä, Viitasaari

Niinilahden joutsen tunnetaan Pariisia myöten. Tuhansien Laulujen Joutsen on pienen kylän suuri taidonnäyte ja valmistui ihastuttamaan kaikkia meitä Nelostiellä liikkuvia. Perinnerakentaminen saa uuden näkökulman teoksessa: joutsenen pintaa kattaa yli kaksi ja puoli tuhatta päresulkaa. Pärejoutsen uiskenteli itsensä koko Viitasaaren maamerkiksi yhden kesän aikana.

Viitasaaren Torinranta ja Savilinnut, Viitasaari

Yhteisöllisen kaupunkisuunnittelun ja -toteutuksen helmi löytyy Viitasaaren ydinkeskustasta. Torin muinaisrannan kiviltä voit bongata yli sata runolintua – eri-ikäisten kuntalaisten toteuttamia pienoisveistoksia. Ympäristössä on myös kiviin kaiverrettuina paikallisten runoilijoiden runoja sekä rannan kivikalusteissa tuttujakin viisauksia.

Helminauha, Koulukampus, Viitasaari

Värikäs mosaiikkihelminauha mutkittelee koulukampuksen seinillä ja houkuttelee tutkimaan rakennusta eri puolilta. Löytyisikö kulman takaa taas pala nauhaa? Teos koostuu oppilaiden itse valmistamista sadoista lasitetuista mosaiikkipaloista, joista jokaiselle alakoulun luokalle on koottu oma ainutlaatuinen helmi. Olemme jokainen oman elämämme helmiä yhteisessä nauhassa.

Otavan linnut, Sopukan palvelukeskus, Pihtipudas

Otavan linnut lentävät huolettomina omassa korkeudessaan neulotun sinivioletin taivaan horisontissa. Linnut eivät ole unohtaneet tähtiin kurkottamisen taitoaan. Palvelukeskus Sopukan asukkaiden neuloman taivaan sekä heidän veistämänsä taivaan linnut löydät Sopukan ruokasalin käytävältä.

Sydänten Kivi, Sopukan palvelukeskuksen sisäpiha, Pihtipudas

Alvajärven kylän naisten toteuttamaan teokseen sisältyy sydämellinen ajatus: jokaisen Sopukan Palvelukeskuksessa asuvan ikäihmisen nimi keraamiseen sydämeen kirjoitettuna. Lämpimän värikkäät sydämet on kiinnitetty suuren luonnonkiveen. Sydänten Kivi sijaitsee Sopukan keskipihalla.

Rönnyn kyläpuisto, Pihtipudas

Kyläläisten itsensä suunnittelema ja toteuttama ehkäpä maailman pienin kyläpuisto Rönnyn kyläraitilla on mitä mainioin esimerkki asukkaiden osallisuudesta oman lähiympäristönsä parantamisessa. Vanha hiekanottopaikka kylän keskellä sai uuden elämän kyläläisten käsissä, ja puistosta valaistuksineen on tullut kylän uusi sydän ja keskus.

Elämänpuu, Elämäjärven kylä, Pihtipudas

Elämäjärven Elämänpuun syntytarina on kuin suoraan nyky-Kalevalasta: suuri honka haettiin miehissä, taittamatta oksaakaan. Kyläläisten käsien kautta mahtipuu sai lehvikseen kolmesataa veistettyä, keraamista lehteä – yhden kullekin kyläläiselle. Puun alla, sen vahvasta tyvestä rakennetun pöydän äärellä, on hyvä matkalaisen istahtaa hetkeksi.

Linnunlaulupuut, Muurasjärven kylä, Seurantalo Harjulinna, Pihtipudas

Muurasjärven Linnunlaulupuut koristavat Harjulinnan päätyseinää Reisjärven suuntaan meneviä tervehtien. Yksi puista löytyy yllättävästä paikasta: Eläkeläistalojen roskakatoksen seinästä! Laululinnut ovat syntyneet kylän lasten ja senioreiden käsissä. Runolliset raudasta toteutetut laulupuut ovat kylän miesten käsialaa.

Pala Taivasta, Kinnulan kirjasto, Kinnula

Teosta hallitsee tähtitaivaalle kurottava peura, joka on myös tuttu näky alueella sijaitsevan Salamajärven kansallispuiston alueelta,  Peuranpolulta. Myyttisen peuran jaloista kasvaa lehtiä versova Elämänpuu. Koululaisten toteuttama teos tuo esille Kinnulan vahvaa käsityöperinnettä.

Tarinapuu, Kinnulan Silkkilinna-päiväkoti, Kinnula

Kinnulan maankuulu tarinankerrontaperinne elää Tarinapuun lehvistön sadoissa huovutetuissa, värikkäissä pompulamaisissa lehdissä. Puu kirjaimellisesti kasvaa tarinoita. Teoksen mielikuvitusta ruokkivat yksityiskohdat innostavat päiväkodin lapsia keksimään itse lisää uusia tarinoita.

Kukkivat kivet, Tainion koulu, Kivijärvi

Kukkivat kivet -teos on oodi Kivijärvelle: neulahuovutetut, aidoilta näyttävät kivet kiertävät tyyliteltyä Kivijärveä Tainion koulun aulatilan päätyseinällä. Ovatpa jotkut niistä alkaneet kukkimaankin! Teos on kivijärveläisten oppilaiden lahja 150 vuotta täyttävälle Kivijärvelle.

Jaana Bombin, yhteisötaiteilija

Viitasaarelainen yhteisötaiteilija Jaana Bombin on yhdessä alueen asukkaiden kanssa tuonut yhteisötaiteen kautta näkyviin paikallisidentiteetin merkitystä. Kaikkiaan teosten toteuttamisessa on ollut mukana yli tuhat alueella asuvaa ihmistä. Teokset on toteutettu vuosien 2015 ja 2018 välisenä aikana.

Pin It on Pinterest

Share This